"Media-analyysi"

 

Media-analyysi

 

Valitsin, pitkällisen harkinnan ja muutaman vaihdon jälkeen, media-analyysiaiheekseni ”Lähdekritiikki: valeuutiset”, koska kiinnostuin siitä eniten. Pallottelin materiaalien välillä, mutta päädyin lopulta Magneettimedia- sivuston analysointiin.

Magneettimedia sivusto näyttää aivan normaalilta ”uutissivustolta”, mutta keskittyy ulkomaalaisvastaiseen, varsinkin juutalaisvastaiseen, uutisointiin eli uutisten aiheina on ryhmiä, joita kohtaan monet tuntevat ennakkoluuloja, kuten ulkomaalaistaustaiset maahanmuuttajat sekä suomalaiset poliitikot, joiden toiminta linkitetään jotenkin juutalaisiin. Huomasin tosin, että suurin osa etusivulla näkyvistä jutuista on useita vuosia vanhoja.

Ulkoasultaan sivusto on melko selkeä. Iso, lihavoitu teksti kertoo heti mikä sivusto on kyseessä. Otsikot Isommalla fontilla. Väreinä käytetään mustaa ja keltaista, sivupalkkien linkit vanhempaan sisältöön ovat sinisellä. Kuvia on paljon, tosin ne on usein poimittu menneisyydestä eli muusta asiayhteydestä. Mediakritiikki -sivupalkin alla olevissa sisällöissä ollaan kriittisiä valtamedian uutisia kohtaan ja kyseenalaistetaan niiden todenperäisyys. (Magneettimedia.com.)

Uutiset valikon uutistarjonta ei ole kovin ajankohtaista, koska siihen nousee, ainakin minulla, pari vuotta vanhoja uutisia. Pääuutisena viime vuodelta oleva ”Jälleen juutalainen Amerikan rahaministeriksi”- juttu, mutta muutenkin rahaan liittyvät sisällöt ovat näillä sivustoilla yhteydessä juutalaisiin. Siinä hyödynnetään yleistä käsitystä/luuloa juutalaisista taitavina raha-asioiden hoitajina, mutta tämän sivuston negatiivinen asenne tekee asiasta rasistisen. (Jälleen juutalainen Amerikan rahaministeriksi 2020.)

Talous- ja Yhteiskunta- palkin alta löytyy EU-kriittistä sisältöä. Tästä jutusta, monista muista poiketen, kuitenkin löytyi jopa luotettavia lähteitä, vaikka siinä rinnalla oli myös muun muassa Islam Radion linkkejä.EU- kriittisyyden lisäksi on varsinkin yhteiskuntaan liittyvissä sisällöissä juutalaisvastaisia argumentteja. (Talous 2021,Yhteiskunta 2021.)

Terveys ja hyvinvointi- sivut keskittyvät pääasiassa Koronaan tai pikemminkin sen vaarattomuuteen eli suureen huijaukseen, jonka avulla on saatu miljardiomaisuus rokotteita ja suojausvälineitä myymällä. Vesa-Ilkka Laurion , jonka kuva on oikeasti Tom Cowanin, mukaan ”rokotteet ovat suuri huijarinjuoni valtavien voittojen saamiseksi. Hallintomme ja THL ovat petos. En löytänyt ”lääketieteen lisensiaatti” Laurion nimellä mitään yhteystietoja tai muitakaan tietoja, joten herää suuri epäilys hänen olemassaolostaan. (Terveys ja hyvinvointi 2021.)

Historia- palkin sisältö keskittyy pääasiassa holokaustiin ja juutalaisvastaisiin kirjoituksiin (Historia 2021). Vapaa-aika myy päätoimittajan kirjoittamaa novellia: Riivattu maailma ja sen lunastus, mutta muuten sisältö on pääasiassa yli 5 vuotta vanhaa. Tosin sieltä löytyvä juttu: 15 asiaa, joista sinun tulisi luopua ollaksesi onnellinen on melkoista ironiaa ajatellen sivustojen muuta sisältöä. Kuten esimerkiksi lauseet ”olisinko mieluummin oikeassa vai ystävällinen?” ”Salli kaiken ja kaikkien olla sellaisia kuin ovat” ja ”luovu tarpeista syyttää muita” ovat melkoisessa ristiriidassa sivuston muiden sisältöjen kanssa, joissa annetaan ymmärtää sisällön totuus ja oikeutus, kyseenalaistetaan useiden ihmisryhmien oikeudet ja syytetään monia eri tahoja valheellisuudesta ja vääränlaisesta toiminnasta. (Vapaa-aika 2015.)

Kuuntelin ja luin useampaan kertaan Johanna Vehkoon, opettajien linkittämää, lähdeaineisto- materiaalia, jolloin tajusin, miten helposti meidät saadaan uskomaan valeuutisiin ja mielestäni juuri Magneettimedian uutiset vastasivat melkein kaikilta osin valeuutisten kriteerejä. (Vehkoo 2016, 2017)

Tutkittuani tarkemmin magneettimedia uutisia löysin niihin vastaavuutta ainoastaan samanlaisilta sivustoilta eli luotettaviksi luokitelluista lähteistä en onnistunut löytämään samaa informaatiota. Esimerkiksi julkaisut holokaustin valheellisuudesta ja siitä, että se olisi todistettu huijaukseksi ja että juutalaismafia on hallinnut tiedotusvälineitä, lahjonut historioitsijoita ja tiedottajia, löytyy ainoastaan ns. luotettavuudeltaan kyseenalaisilta sivustoilta eli en löytänyt todistettua faktaa tukemaan uutisia enkä yhtään luotettavaa lähdettä.

Magneettimedia ilmoittaa sivullaan, että artikkelien sisältö kuvastaa kirjoittajan arvoja ja että Magneettimedialla on kaikki oikeus palveluun ja sisältöön, mutta vastuusisällöstä on vain kirjoittajalla tai sisällön toimittaneella taholla. Sivustolla toimii myös vapaa keskustelupalsta, missä samanhenkiset ihmiset jakavat mielipiteitä ja suosittelevat heitä kiinnostavaa materiaalia. Tällä palstalla olevista sisällöstä vastaa kirjoittaja, vaikka Magneettimedialla on oikeus poistaa tai muokata sisältöä. Luettuani keskusteluja voin sanoa, että sensuuria ei ole käytetty.(Magneettimedia s.a.)

Magneettimedian päätoimittaja on myös Vastarintakaartin puheenjohtaja, joka taasen julkaisee muutosvoima.com- sivustoa. Magneettimedialla on myös yhteys toiseen vastaavaan ”ulkomaalaiskielteiseen” mediaan eli MV-lehteen ja sen perustajalla Ilja Janitskilla (1977-2020) oli läheinen suhde Verkkomedian Janus Putkoseen. Samanhenkiset henkilöt siis ovat aktiivisesti tekemässä ja julkaisemassa ”disinformaatioon” perustuvaa uutisointia Suomessa. (kuva alla)

(Tuominen 2015.)

 

LÄHTEET:

 

Jälleen juutalainen Amerikan rahaministeriksi. 2020. Magneettimedia. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.magneettimedia.com/jalleen-juutalainen-amerikan-rahaministeriksi/ viitattu 24.6.2021].

Talous. 2021. Magneettimedia. WWW- dokumentti. Saatavissa: https://www.magneettimedia.com/category/talous/ [viitattu 24.6.2021].

Terveys ja hyvinvointi. 2021. Magneettimedia. WWW- dokumentti. Saatavissa: https://www.magneettimedia.com/category/terveys-ja-hyvinvointi/ [viitattu 24.6.2021].

Tuominen, S. 2.11.2015. Yle. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://yle.fi/uutiset/3-8407726 [viitattu 24.6.2021].

Vapaa-aika. 2015. Magneettimedia. WWW- dokumentti. Saatavissa: https://www.magneettimedia.com/15-asiaa-joista-sinun-tulisi-luopua-ollaksesi-onnellinen/ [viitattu 24.6.2021].

Vehkoo, J. 2016. Näin meitä huijataan. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://yle.fi/uutiset/osasto/uutisluokka/nain_meita_huijataan/9262249 [viitattu 24.6.2021].

Vehkoo, J. 2017. Misinformaatio verkossa – miksi siihen uskotaan ja miten sitä voisi vastustaa. Video. Saatavissa: https://vimeo.com/200365465 [viitattu 24.6.2021].

Yhteiskunta.2021. Magneettimedia. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.magneettimedia.com/category/yhteiskunta/ [viitattu 24.6.2021].

Kommentit